Sunnuntaina oli viimein odotettu MLL.n kirppis, jota varten olin monta iltaa merkannut ja hinnoitellut poikien huoneesta leluja.Säkeistä täyttyi melkein koko eteinen, ja hetken tuli mieleen takavuosien joulut, kun vanhimmat pojat olivat pieniä. Silloin pukki toi kasapäin lahjoja, joista moni nyt aikansa palvelleena pyrki vielä uusiokäyttöön.
Pelkäsin sateen vähentäneen ostajien määrää, mutta turhaan: ensimmäiset olivat suorastaan juosseet räkkien ja pöytien luo ehtiäkseen valita mieluiset lelut ja vaatteet. Halusin itse päästä eroon suurimmasta osasta säkeistäni, joten hinnoittelin tavarat edullisiksi. Niinpä myyntivoittokin oli sen mukainen: 230 euroa! Takaisin tuli vain fillarin turvaistuin (heti myyntiin huuto.nettiin), pehmoleluja (lahjoitan päiväkotiin) ja hieman vaatteita (lahjoitin samantien katulapsille). Mieli on hyvä, kun lelut pääsivät elämään uutta elämää:)
Leluista puheenollen täytyy tunnustaa, että tietyt lelut piti purkaa pussistaan takaisin laatikkoon: Toy Story -ukkelit. Niin koskettavat ovat sen kolme elokuvaa, että lelut alkoivat tuntua aivan inhimillisiltä...
Kun lisää kerrossänkyjen hinnan kirppistuottoon ja huuto.netissä myytyjen pelien/lelujen tuottoon, niin tienattu 600 euroa kattaa jo mukavasti remppakuluja. Etenkin kun saimme ekan parven edullisesti nimenomaan huuto.netistä (hinta hulppeat 70 euroa).
On ihanaa olla välillä siistissä kämpässä haistelematta ja hengittämättä seinän rappauksia. "Välipalana" siivoan vaatehuoneemme. Josta irtoaa oma kirppiskuormansa, jos siihen jaksaisi ryhtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti